lauantai 30. maaliskuuta 2013

Asiaa minusta

Mää voisin nyt kertoa vähän itsestäni ja perheestäni. Minä olen abiturientti ja valmistun tänä vuonna kokkolan ruotsinkielisestä lukiosta. Vaikka molemmat vanhempani ovat täysin suomenkielisiä olen silti käynyt kaikki kouluni ruotsin kielellä.
      Tällä hetkellä asun aviopuolisoni kanssa vanhempieni luona. Tarkoituksena olisi muuttaa omaan kotiin mieheni kanssa jos ja kun hän vain saisi pysyvän oleskeluluvan suomeen. Mieheni on siis turkista kotoisin ja olemme olleet pian kolme vuotta yhdessä ja naimisiin menimme 25.12.2012. Yhteinen elämämme oli todella vaikeaa ennenkuin mieheni pääsi suomeen, jouduin kokoajan matkustella hänen luokseen ja reilussa kahdessa vuodessa matkustinkin sinne yhdeksän kertaa. Mutta nyt kaikki on menossa parempaan suuntaan, mies on suomessa ja toivottavasti myös saa jäädäkkin tänne.  
       


Häät <3
 
 
Mun perheeseen kuuluu myös mun äiti, isä, sisko ja veli. Meidän perheeseen kuuluu myös meidän hauskan näköinen Bon Jovi kissa (ystävät kutsuu Boniksi). Hän on rodultaan siiamilainen. Perheeseemme kuuluu myös kaksi suloista gerbiiliä. Näistä kummajaisista perheeni siis koostuu :))




Boni osaa nauttia ja ottaa elämästä kaiken irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti